Vuotila.net

Vuoden 2000 kieppeillä internetin ihmeelliseen maailmaan putkahti uusi osoite, markunvirtuaalikoti.cjb.net. Ilmaisen domainin avulla pääsin opettelemaan www-sivujen saloja.

Tuolloin, 15 vuoden ikäisenä, mielessä olivat ajatukset omista hienoista sivuista. Nykyisin 8 vuotta myöhemmin osoite on vaihtunut muotoon Vuotila.net ja omat sivut jääneet taka-alalle.

Olen ollut mukana monissa www-projekteissa ja kehittynyt eri osa-alueilla. Sivujen graafinen ulkoasu on muuttunut aiemmasta laatikkoajattelusta moninaisempiin muotoihin, HTML-koodi on muuttunut XHTML:ksi ja käytettävyyden ymmärrys on kohentunut.

Nykyinen versio sivustosta julkaistiin 11.2.2008 ja kävijöitä on sen jälkeen ollut 1970.

Kiinnostukset

Internet-sivustojen lisäksi olen muokannut valokuvia digitaalisesti useita vuosia. Kuvien manipulointi ja muokkaaminen on mielestäni mukavaa puuhaa itse kuvaamisen lisäksi.

Mukaan on tullut myös uusia mielenkiinnon kohteita, kuten videon kuvaaminen, leikkaaminen ja editointi.

Uusin tuttavuus on 3d-mallinnusohjelma Lightwave, jonka käytössä olen vasta aloittelija. 3d-grafiikka on kuitenkin erittäin kiinnostavaa ja aion panostaa siihen mahdollisuuksien mukaan enemmänkin.

 

© 2007, Markku Vuotila / Vuotila.net | e-mail: info@vuotila.net